Purjehdus- ja veneilykoulut
Lasten purjehdus- ja veneilykoulut on tarkoitettu 7–13-vuotiaille, purjehduksesta ja veneilystä kiinnostuneille lapsille. Osallistujan tulee osata uida, sillä jollapurjehduksessa ollaan jatkuvasti veden äärellä. Kurssilla uimataitoiseksi katsotaan lapsi, joka pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 25 metriä uimahallissa.
Kurssien opetuskieli on suomi, mutta ohjaus toteutetaan tarvittaessa myös englanniksi.
Nuorten ja aikuisten kurssitarjonta on täällä.
Ohjelma
Kursseilla purjehduksen perusteita opetellaan vesillä hauskojen harjoitusten avulla, leikkien ja hauskaa pitäen. Jollan käsittelyn oppii kuin huomaamatta, ja pian vene pysyy jokaisen kipparin hallinnassa. Harjoituksia tehdään rannassa, tehtäväradoilla, luokkahuoneessa ja tietysti vesillä. Sään salliessa, nautimme myös jollan kaatamisesta ja sen kyytiin uudelleen kiipeämisestä.
Kurssien veneilyosiossa käydään läpi merenkulun ja turvallisen vesillä liikkumisen perusasioita, kuten merimerkkien tunnistamista, niiden mukaan ohjailua sekä veneilijän taitoja (kuten tärkeimmät veneilijän solmut). Purjehdustaitojen lisäksi kurssi tarjoaakin lapsille myös laajemmat taidot turvalliseen vesillä liikkumiseen.
Alkeiskurssit
Purjehdus- ja veneilykoulun alkeiskurssin aikana opetellaan purjehduksen alkeita, kuten laittamaan veneen purjehduskuntoon, lähtemään rannasta, purjehduksen perustaidot sekä palaamisen rantaan. Vesillä opetellaan käyttämään peräsintä ohjaamiseen, skuuttia purjeen ja vauhdin säätämiseen, tekemään vastakäännöksen (venda) ja myötäkäännöksen (jiippi).
Alkeiskurssin osallistujan ei tarvitse osata purjehdus- tai veneilytaitoja etukäteen, kaikkia taitoja harjoitellaan yhdessä kurssiviikon aikana. Mikäli purjehduskokemusta jo löytyy, kannattaa tutustua jatkokurssitarjontaan.
Jatkokurssit
Purjehdus- ja veneilykoulun jatkokurssi sopii hyvin purjehtijalle, joka on jo aiemmin osallistunut purjehduksen alkeis- tai jatkokurssille, purjehtinut harrasteryhmässä tai muuten omaa vastaavat purjehdustaidot.
Jatkokurssilla harjoitellaan edistyneempiä purjehdustaitoja kuten vastatuuleen (kryssi) sekä myötätuuleen (lenssi) purjehtimista, erilaisten ratojen kiertämistä ja retkipurjehduksen perusteita.


