Junioreille ja aikuisille

Tarjoamme jolla- ja kevytvenetoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Purjehtijan polku alkaa lasten purjehduskoulusta. Jollapurjehtijat kasvavat Optimistijollaan ja ILCA:an. Vaikka jollakoulu olisikin jäänyt lapsena väliin, voi vielä myöhemminkin tulla mukaan kevytvenepurjehduksen alkeiskurssille ja jatkaa ILCA-ryhmässä iästä riippumatta.

EPS:n kaikissa ryhmissä tärkein tavoite on kuitenkin viihtyä mukavan harrastuksen parissa sekä pitää hauskaa. EPSille on myös helppo tulla: metrolla Matinkylään ja bussilla Nuottatien risteykseen. Kaupunkipyörien asema on myös ihan Nuottatien risteyksessä. Pysäköintitilaa löytyy toimintakeskuksen takana.

Turvallisuuden osalta kannattaa tutustua EPS Purjehduskoulun turvallisuussuunnitelmaan, jota noudatetaan kaikessa kevytvenetoiminnassa.

 

 

Lasten purjehduskoulut

EPS järjestää erittäin suosittuja lasten purjehduskursseja koulujen kesäloman aikana Nuottaniemessä. Kurssit purjehditaan seuran optimistijollilla ja veneillään seuran kumiveneillä. Tarjolla on alkeis- ja jatkokursseja!

Kursseilla purjehduksen perusteita opetellaan vesillä hauskojen harjoitusten avulla, leikkien ja hauskaa pitäen. Kurssien veneilyosiossa käydään läpi merenkulun ja turvallisen vesillä liikkumisen perusasioita. Kursseilla purjehduksen perusteita opetellaan vesillä hauskojen harjoitusten avulla, leikkien ja hauskaa pitäen.

Lue lisää

Aikuisten ja nuorten purjehduskurssit

EPS järjestää purjehduskursseja aikuisille ja nuorille kesän aikana Nuottaniemessä. Kurssiveneenä käytetään yksinpurjehdittavia ILCA (Laser) -jollia. Tarjolla on kevytvenepurjehduksen alkeis- ja jatkokursseja!

Kurssin tavoitteena on antaa perusvalmiudet kevytvenepurjehdukseen. Kurssin jälkeen purjehtijalla on vaadittavat taidot turvallisesti vesillä liikkumiseen.

Lue lisää

Valmennusryhmät

EPS tarjoaa monitasoista purjehdusvalmennusta – jokaiselle löytyy sopiva ryhmä! Tarjolla on kilpailullisia, menestystä tavoittelevia ryhmiä ja matalankynnyksen harrasteryhmiä vesillä olemisen ja purjehduksen alkeiden harjoitteluun. Lasten optiryhmät ja nuorten ja aikuisten ILCA-ryhmät löydät alta.

Optimistijolla

Optimistijollassa tarjoamme kolme erilaista harjoitusryhmää. Optimistijollaa voivat purjehtia noin 7–15-vuotiaat.

Harrastuksen voi aloittaa Lasten purjehdus- ja veneilykoulusta, josta harrastuksen voi aloittaa Sinivihreät-alkeisryhmässä. Taitoja pääsee kehittämään Punamustat-kadettiryhmässä ja siitä edelleen rankingtason Kisaryhmässä.

Lue lisää

ILCA

ILCA-purjehduksessa tarjoamme neljä erilaista harjoitusryhmää. ILCA sopii kaikille nuorille ja aikuisille, jotka haluavat purjehtia kevytveneellä.

Lajin voi aloittaa osallistumalla Aikuisten ja nuorten purjehduskurssille, josta harrastusta voi jatkaa ILCA Masters -ryhmissä. Kokeneemmille purjehtijoille on tarjolla Maanantairyhmä edistyneempien taitojen kehittämiseen. ILCA Akatemiaryhmä on suunnattu tavoitteellisille nuorille purjehtijoille.

Lue lisää

Miten mukaan toimintaan?

Harjoitusryhmään liittyessä ota yhteyttä joukkueenjohtajiin, jotka neuvovat oikean harjoitusryhmän valinnassa. Joukkueenjohtajat löydät valmennusryhmien omilta sivuilta ”Optimisti”, ”ILCA” ja ”ILCA Akatemia”.

Purjehduskursseihin liittyvät lisätiedot löydät kurssien omilta sivuilta ”Lasten purjehduskoulu” ja ”Purjehduskurssit”. Purjehduskursseihin liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä Purjehduskoulun ja -kurssien rehtoriin.

Venekalusto

EPSillä on optimisti- ja ILCA-jollia kurssi- ja harrastuskäyttöön. Seuran kalusto on käytössä erityisesti purjehdusuran alussa oleville lapsille, nuorille ja aikuisille, jotta lajiin mukaan tuleminen olisi helppoa ja edullista. Purjehtijan ei heti tarvitse ostaa omaa jollaa. Seuran jollien käyttö sisältyy purjehduskurssien osallistumismaksuun. Jollat ja varusteet ovat valmennusryhmän yhteiskäytössä viikkoharjoituksissa kalustomaksua vastaan.

Valmennus- ja turvaveneitä seuralla on useita. Seura kouluttaa valmentajat ja ohjaajat vastuullisiksi veneilijöiksi. Kalustoa ylläpidetään ja kunnostetaan talkooperiaatteella. Jokaiselle toimintaryhmälle tulee kesän aikana maltillisesti erilaisia talkootehtäviä. Oman jollan säilyttäminen EPS:lla edellyttää juniori- tai miehistöjäsenyyttä ja jollan kenttämaksun maksamista.

Eettiset säännöt

Edustaessani Espoon Pursiseuraa sitoudun noudattamaan yhteisiä eettisiä sääntöjä, jotka koskevat seuran  juniori- ja kevytvenetoiminnassa valmentajia, toimihenkilöitä, seuran jäseniä, purjehtijoita, valmennusryhmän jäseniä, vanhempia ja muita toiminnassa mukana olevia.

Positiivinen asenne

Lisään omalla positiivisella asenteellani yhteisön hyvinvointia.

Luottamus

Kunnioitan yhteisön jäsenten luottamusta ja oikeuksia samalla kun olen avoin ja rehellinen.

Muiden kunnioittaminen

Puhun arvostavasti muista ihmisistä, seuroista ja yhteistyökumppaneista. Arvostan muita riippumatta heidän taitotasostaan.

Tasa-arvo

Kohtelen kaikkia tasa-arvoisesti syrjimättä ketään iän, sukupuolen, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, äidinkielen, kielen, uskonnon, poliittisen tai muun mielipiteen, perhesuhteiden tai aseman perusteella.

Esimerkkinä muille

En kiusaa ketään sanallisesti, fyysisesti, netin tai puhelimen välityksellä.
En käytä huumoria tekosyynä muiden nolaamiseen.
Vältän seksuaalisvivahteisiä eleitä ja puheita sekä fyysistä kosketusta. Kosketus edellyttää toisen lupaa.

Netiketti

Huomioin käytökseni sosiaalisessa mediassa ja sen vaikutuksen yhteisön muihin jäseniin, nuoriin sekä aikuisiin.

Turvallisuus

Huolehdin turvallisuudesta.
Varmistan, että valmennuksessa ja oheistoiminnassa huomioidaan osallistujien ikä, taitotaso ja kokemus.
Noudatan valmentajan antamia ohjeita.

Terveelliset elämäntavat

En tupakoi enkä käytä päihteitä ollessani nuorten keskuudessa.