EPSkaaderi Tallinnaan - matkakertomus
16.06.2025
Menneen talven keskellä, tarkemmin sanottuna neljäs päivä helmikuuta, yksi seuramme aktiivi, Miikka, avasi Facebookin EPS-ryhmässä keskustelun. Se alkoi näin: ”Onko ihan hullu idea, mutta hulluja ideoita on tullut ennenkin masinoitua… EPSiläisten pienveneiden (ja miksei isompienkin) eskaaderi Tallinnaan kesällä!”
Ajatus oli, että kun mennään useamman veneen ryhmänä, uskaltaa sellaisetkin lähteä, jotka ovat ehkä jännittäneet Suomenlahden ylitystä yksin omalla veneellä. Samalla tällainen yhteismatka olisi oiva keino rakentaa seurassa yhteisöllisyyttä.
Aika nopeasti keskusteluun tuli mukaan innokkaita purjehtijoita, joita osallistuminen kiinnosti. Suunnittelu lähti siis jo talvella liikkeelle ja lopputuloksena oli kaksi erillistä EPSkaaderia – kesäkuu 14. päivä ja heinäkuun 10. päivä.
Olin itse jännittänyt juuri tällaista pidempää avomeripätkää useammasta syystä ja nyt tuntui siltä että tämä on vain tehtävä. Kyllä tässä kymmenen vuoden aikana olin ehtinyt purjehtija Suomenlahtea idästä lähteen koko rahan edestä, mutta Ruotsiin enkä Viroon ollut koskaan lähtenyt. Talvella oli sitten jotenkin hirveän helppoa sanoa kyllä, kun kesään olisi vielä vaikka kuinka pitkä aika. Se aika kuitenkin meni ja joku sisäinen halu ylittää itsensä sai myös pysymään päätöksessä.
Kevään mittaan syntyi erilaisia ideoita EPSkaaderin kylkeen. Yksi niistä tuli vähän liian myöhään, koska emme enää ehtineet saada omia EPSkaader-lippuja veneiden takavantteihin. Sen sijaan Sydneyn Andrew järjesti tiimipaitatilauksen, joten kaikilla oli mahdollisuus hankkia itselleen hieno EPSkaader-pikeepaita. Ensi kerralla sitten liputkin mukaan.
Kesäkuun 14. päivän aamu valkeni vuoden ensimmäisten oikeiden kesäpäivien tapaan lämpöisenä. Meri oli täysin tyyni ja meille avautui helpoin mahdollinen alku Tallinnan purjehdukselle. Pääsimme lähtemään satamasta kahdeksan aikaan, vaikka vielä edellisenä päivänä eli perjantaina, oli Andrew:n Sydney-veneestä tippunut potkuri ja meidän kahdeksan vuotta täysin varmasti käynnistynyt Yanmarin ei startannut.
Sydneyn potkuri sukellettiin onnistuneesti pohjasta, tosin ensin sieltä löytyi jonkun toisen potkuri, vessanpönttö ja kolmantena se kadonnut oikea potkuri. Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti Sydney myös ehdittiin saada ylös ja potkuri paikoilleen. Miten sitten meidän moottori? Latasimme akkua tunnin verran, koska oletus oli että starttiakku on nyt ongelman syy. Lataus ei auttanut ja kello 23.30 päädyimme siihen, että nyt pitää ostaa uusi akku ja asentaa se ennen aamu kahdeksaa. Kello kolmelta yöllä pääsimme nukkumaan Kannelmäen Prismasta haettu akku toimivana ja paikoillaan. Nythän ei siis todellakaan luovutettu minkään pienten ongelmien takia, vaan retkelle tuli päästä kaikesta huolimatta.
Me, 12 venettä, tapasimme aamu yhdeksältä Kytön vieressä ja samalla Silja Serenade lähestyi sisäväylää kohti meitä. Lähdimme Siljan alta merelle konemarssin tahdissa. Aika pian kuitenkin ensimmäinen, pienempien veneiden ryhmä päätti nostaa purjeet.
Jännitimme leikillisesti, josko näkisimme mahdollisesti venäläisen sukellusveneen kansainvälisellä aluevesialueella. Yllätys oli aika suuri, kun Canin Thomas laittoi viestin, että heidän takanaan on ihan sukellusveneen näköinen alus, mutta se on punainen. Selvisi, että kyseessä on miehittämätön, ranskalaisen Exailin DriX H-8 -alus, jota nähtävästi puolustusvoimat olivat testaamassa Upinniemen lähivesillä. Jännitystä ja ihmetystä se joka tapauksessa herätti. Muita sukellusveneitä ei sitten nähty, mutta sitäkin enemmän Tallinnan-laivojen risteilyä edes takaisin Helsingin ja Viron välillä. Muutama rahtilaiva oli myös liikenteessä. Kaikki isojen laivojen kohtaamiset menivät sujuvasti, kun olimme valmiiksi miettineet myös millä kaistalla etenemme. Tämä oli tärkeää etenkin Naissaaren jälkeen saapuessamme isossa porukassa Tallinnan lahdelle.
Isompien veneiden ryhmä pääsi purjehtimaan vasta reilun puolen matkan jälkeen, kun tuulta alkoi nousta. Todella mukavasta ja leppoisasta purjehtimisesta saimmekin nauttia lähes satamaan tuloon saakka.
Tallinnaan saapuessamme olimme sopineet yhden veneen ottavan yhteyttä Old City Marinan satamatoimistoon. Käytimme itse myös VHF:ää ja EPSkaaderin WhatsApp-ryhmää viestien vaihtoon. Netti ainakin Elisan liittymällä toimi yllättävän hyvin melkein koko ylityksen ajan.
EPSkaaderin suurimman veneen, 50 jalkaisen Beneteau Auroran Eemeli hoiti tällä kertaa yhteydenpidon sekä muihin veneisiin ja satamaan. Jouduimme odottelemaan noin parikymmentä minuuttia, että saimme luvan ajaa satamaan. Reitti marinaan menee samasta rännistä, mihin Eckerö Linen Finlandia kiinnittyy. Kun saimme luvan ajaa satamaan, piti sen jälkeen vielä odottaa sillan aukeamista. Kun liikennevalo vaihtui vihreäksi, pääsimme ajamaan Old City Marinaan. Palvelu oli huippuluokkaa ja satama oli toimittanut meille valmiiksi tarkat ohjeet, satamakartan ja valmiiksi nimetyt paikat jokaiselle veneelle. Sataman henkilökunta kävi saavuttuamme moikkaamassa kaikki epsiläisten veneet ja kertoi mistä mitäkin löytyy. Todella ystävällinen vastaanotto ja kaikin puolin toimiva satama. Ainut, että tällä kertaa saunan ja lämpimän veden kanssa oli ongelmaa, josta olivat hurjan pahoillaan. Sanoi tietävänsä, kuinka tärkeä asia sauna on suomalaisille purjehtijoille. Ei annettu kuitenkaan sen haitata.
Sen sijaan ajoissa ennakkovaraamamme ravintola oli tällä kertaa pettymys. Se, että lähes kolmekymmentä purjehtijaa tulee syömään etukäteen sovitusti, onkin ravintolalle jonkinlainen yllätys, ei tiennyt ihan parasta mahdollista. Ensi kerralla toinen paikka.
EPSkaaderi kulki HTR:n tavoin virallisesti vain toiseen suuntaan, mutta sovimme useamman veneen kanssa lähtevämme yhtä aikaa aamulla takaisin Epsille. Tuuli antoi edellisen tyynen päivän jälkeen tällä kertaa kaikkensa. 11-13ms ei vielä sinänsä olisi mitenkään paha, mutta aallokorkeus oli aika suuri. Surffikelissä aallonharjalta alas ja heti perään ylös oli melko rankka ajaa näinkin pitkällä legi. Täytyy sanoa, että pesukonekelin aikana pelotti lähinnä se, mitä jos joku osa veneessä pettää. Luotto omaan veneeseen kasvoi tällä reissulla ainakin meillä todella kovaksi, eikä kauheasti tarvitse enää miettiä, pärjääkö sitä kovemmalla kelillä. Olin tyytyväinen että meitä oli omassa veneessä yhteensä kolme purjehdustaitoista ihmistä mukana, koska voimat ehtyivät normaalia nopeammin ruorin takana. Koskaan ei myöskään tiedä, saako joku yllättäen pahoinvoinnin kaverikseen. Meille sitä ei tullut, mutta vähintään yhdessä veneessä se tuli. Meidän veneen paluumatkan kestoksi kellotin reilut 6.5 tuntia. Vauhtia riitti!
Menomatka taas kesti noin 8 tuntia, mutta siihen sisältyi odottelua Kytöllä. Joka tapauksessa keskimäärin seitsemässä tunnissa pääsee ylittämään Suomenlahden.
Satamassa meitä oli vastassa Kati juomien ja snacksien kera. Oli myös hauskaa vaihtaa vielä ajatuksia muiden veneporukoiden kanssa. Osa jatkoi vielä klubitalolle saunaan.
S/Y Loleen Jussin sanoin, reissusta jäi todella hyvä fiilis. Meillä oli hieno porukka mukana ja tästä pitää tehdä perinne! Jäädään odottelemaan vielä heinäkuun EPSkaaderia ja sen jälkeen suunnittelemaan ensi vuodelle vastaavaa tapahtumaa.
Hyviä kesätuulia kaikille!
Hanna Saario
S/Y Hyanniksen kipparska