Uutiset

Bergholmen avataan jäsenten käyttöön 13.6.2025

30.05.2025

EPSin uusi retkisaari Bergholmen avataan käyttöön 13.6.2025. Bergholmen sijaitsee Kirkkonummella reilun 7 merimailin päässä kotisatamasta ja reilu kilometri Stora Herröstä länteen. Saarelta löytyy laiturit sekä etelä-, että pohjoispuolelta, ja löydät linkit lähestymiskarttoihin nettisivujen jäsenosiosta. Saarella käytössämme on 2 saunaa, pieni tupa, grillikatos sekä 2 kompostoivaa kuivakäymälää. Tuvassa on sähköt, mutta laiturisähköjä saarella ei ole. Saarelta löytyy myös vedentekokone, josta saa saunakäyttöön makeaa vettä. Vettä ei ole kuitenkaan tutkittu, joten ethän käytä sitä juomavetenä.

Tutustumisviikonloppuna (13.-15.6.) saaressa järjestetään klapitalkoot. Talkoissa kannetaan 21 m3 klapeja paikoilleen ja siivotaan roskat rannasta. Saari-isännillä voi olla tarjolla muutakin pientä tehtävää. Töitä aloitellaan jo perjantaina klo 19-21. Varsinaiset talkoot lauantaina 10-16. Sunnuntaina talkoot jatkuvat klo 10, mikäli tehtävää riittää. Saaren saunat ovat koko viikonlopun talkoolaisten yhteiskäytössä. Yksityisvuoroja ei siis voi varata. Ilmottaudu mukaan talkoisiin ja avajaisiin tästä, jotta tarjoilut osataan mitoittaa oikein.

Saaren avajaiset ja juhlallinen lipunnosto alkavat la 14.6. klo 18. Samalla kohotetaan malja saaren avauksen kunniaksi. Huom. omat lasit mukaan!

Tutustumisviikonlopun (13.-15.6.) ajan kaikki epsiläiset ovat tervetulleita tutustumaan saareen vapaasti, eikä kausimaksua edellytetä. Myös juhannusviikonlopuksi (19.-22.6.) saareen pääsee ilman tarraa. Muina aikoina saaritarra tulee olla hankittuna ennen saareen rantautumista.

Tervetuloa tutustumaan Bergholmeniin!