E-jollien MM kisat Hangossa - tulokset
04.08.2024
Viikonloppuna päättyneissä E-jollaluokan (Europe Class) MM-kilpailuissa Hangossa suomalaiset purjehtijat olivat vahvasti esillä sekä naisten että miesten sarjassa. Maailmanmestaruuden vei miesten sarjassa Tanskan Andreas Svensson ja naisten sarjassa Tanskan Anna Livbjerg. Parhaat suomalaiset olivat Aleksi Saarni ja Julia Björkestam, kumpikin neljännellä sijallaan. MM-kisoihin osallistui kaikkiaan 25 suomalaispurjehtijaa.
Tanska oli vahva sekä miesten että naisten sarjassa. Miehissä Tanskan Oscar Thule sijoittui toiseksi ja Martin Brønlund Olesen kolmanneksi. Naisissa Maja Brønlund Olesen sijoittui toiseksi ja Puolan Weronika Folmer kolmanneksi.
MM-kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 91 purjehtijaa (56 miestä ja 35 naista) kahdeksasta maasta. Suomesta kilpailuun osallistui 15 mies- ja 10 naispurjehtijaa seuraavin sijoituksin: Miehet: 4. Aleksi Saarni (EPS), 8. Jyrki Taiminen (SPS), 12. Lars Habermacher (EPS), 15. Oskari Laurila (EPS), 16. Arttu Leppänen (TP), 18. Santeri Holmberg (TPS), 19. Immu Kuusi (SPS), 21. Juho Virolainen (EMK), 22. Sakari Suurla (EMK), 25. Jaakko Haataja (MP), 28. Hugo Heikkala (OM), 29. Axel Laine (EPS), 35. Joonas Bollström (TP), 36. Samuel Gaffney (EMK), 37. Aarni Markkanen (EMK). Naiset: 4. Julia Björkestam (BSS), 10. Nina Ramm-Schmidt (NJK), 13. Emma Aho (EPS), 19. Alisa Annunen (OM), 21. Inka Tirilä (OM), 22. Karolina Pettersson (TPS), 26. Marika Jauhiainen (EMK), 27. Sini Kario (EPS), 32. Hilja Risku (WSF), 35. Ella Alander (EMK).
”Regatta oli kovatasoinen ja kävin kolmannesta sijasta kovan kilpailun aina loppuun saakka Tanskan Martin Brønlund Olesenin kanssa. Kotikilpailujen järjestelyt olivat loistavat ja fiilikset ovat hyvät vaikka mitali jäikin kahden pisteen päähän.” ,parhaana suomalaisen miespurjehtijana neljänneksi sijoittunut sijoitunut Aleksi Saarni kertoo.
”Viisipäiväinen MM-Kilpialu oli pitkä ja haastava. Hieman harmittaa että mitalia ei tullut mutta kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen tulokseen.” kertoo Julia Björkestam, joka sijoittoi parhaana suomalaisena naisena neljänneksi.
Kaksi viikkoa kestänyt MM-kilpailukokonaisuus alkoi Open Week -karsinnoilla ensimmäisellä viikolla, jolloin ne purjehtijat, joita ei valittu kansallisen karsinnan kautta, voivat kilpailla paikasta varsinaiseen MM-kisaan. Järjestelyistä vastasivat Hangö Segelförening (HSF) ja Suomen E-jollaliitto. Pääyhteistyökumppanina toimi Škoda Suomi ja maailmanympäryspurjehtija Tapio Lehtinen oli tapahtuman virallinen suojelija.
Päävalmentajana toiminut Ilari Muhonen kehuu koko Suomen joukkuetta ja huoltojoukkojen tukea valmistelujen ja kisojen aikana. ”Tuuliolosuhteet olivat kilpailuviikon aikana vaihtelevat ja lähtöjä purjehdittiin sekä keveyissä että kovissa tuulissa. Tuuli puhalsi pääosin luoteesta (NW) ja mantereen suunnalta, joka on ehkä hieman epätyypillistä Hanhossa tähän vuodenaikaan. Tämä mantereelta puhaltanut tuuli aiheutti shiftejä (tuulen suunnan muutoksia) kilparadalla ja vaikeutti purjehtijoiden reitinvalintaa. Olen tyytväinen Suomen joukkueen suoritukseen ja haluan myös kiittää tuki- ja huoltojoukkoja saamastamme tuesta jo regattaan valmistautumisen aikana sekä kilpailun järjestäjiä hienosti järjestetystä regatasta.”
E-jolla eli Europe Class on kansainvälisesti arvostettu kevytveneluokka, jossa purjehditaan niin juniori-, seniori- kuin masters-tasolla. Suomessa on tällä hetkellä noin 40 aktiivisesti kilpailevaa E-jollapurjehtijaa ikäluokassa 15-50 vuotta. E-jolla on ollut olympialuokka vuoteen 2004 asti. Monet suomalaiset huippupurjehtijat, kuten Sari Multala, Thomas Johansson, Kaarle Tapper ja Oskari Muhonen ovat aloittaneet uransa tässä teknisesti vaativassa luokassa.
Tulokset:
Kuvia:
https://we.tl/t-kKTSb9jWy1 PRESSIKUVAT day 5 (viimeinen kilpailupäivä)
https://we.tl/t-Ephy8a1GYD palkintojen jako PRESS
Lisätietoja:
Mikael Lindqvist
Kommodori, Hangö Segelförening (HSF)
puh. +358 40 568 7745
Juha K. Laurila
Suomen E-jollaliitto
puh. +358 50 483 6348

