Tapahtumat

EPSin tapa toimia sekä hallitustyöskentelyn periaatteet

Päivä: 03.10.2022

EPSin toiminnasta on pitkään vastannut aika pieni mutta sitäkin pippurisempi porukka hallituksessa, toimikunnissa ja toimihenkilöinä. Monet prosessit ovat upeasti kunnossa ja aika ison osan juoksevista tehtävistä tekevät lisäksi palkattu toiminnanjohtaja ja päävalmentaja sekä valmentajat.

EPS on kuitenkin yhdistys, jossa jäsenet tekevät. Haluaisimme lisää ihmisiä mukaan toimintaan!

Emme tarjoa läkähdyttävää puurtamista, vaan kaipaamme teknistä osaamista (ICT, rakennukset, turvallisuus),organisaatiokykyä (hallitus, satama, tilaisuudet), talousosaamista (talousprosessien kehittäminen), viestintäosaamista ja kaikkea vastaavaa. Keskitytään puuduttavan kokoustamisen sijaan oleelliseen: Voisiko meillä olla esimerkiksi EPSin Slack?

Tervetuloa miettimään EPSin tapaa toimia ma 3.10.2022  klo 18-20 klubitalolle. Myös etäosallistuminen on mahdollista. Tilaisuudessa esitellään  seuran toimihenkilöiden toimintaa, hallituksen toimintaa toiminnan kompensaatioita, erityisiä tarpeita ja kuullaan teidän ajatuksia siitä, miten me voisimme jatkossa toimia paremmin. Osallistumisen esteenä ei millään muotoa ole veneilykokemuksen tai seuratoiminnan kokemuksen puute! Tervetuloa siis mukaan, vaikka olisit juuri liittynyt tai ollut jäsen vuosikymmenten ajan.

Tämä tilaisuus on alku uudenlaiselle tavalle jakaa vastuuta EPSissä.

terv. Tuomas Raivio, vaalitoimikunnan pj